Baer et al (1991), “Biases in the perception of drinking norms among college students”.

Lerman et al (2016), “The Majority Illusion in Social Networks”.
Tutustu myös ystävyysharhaan.

Nicholas Christakisin ja James Fowlerin hienosti kirjoitettu ja helposti lähestyttävä Connected-teos (2009).

O'Carroll et al (1994), “Suicide Contagion and the Reporting of Suicide: Recommendations from a National Workshop”.

Yhdysvaltain tautikeskuksen hyväksymä.

Towers et al (2015), “Contagion in Mass Killings and School Shootings”.

Katso myös Don't Name Them -kampanja, joka vaatii uutislähteitä olemaan raportoimatta massamurhaajien nimiä, manifesteja ja julkituloja sosiaalisessa mediassa. Tämän tartunnan levittämisen sijaan tulisi keskittyä uhreihin, ensihoitajien työhön, sankarillisiin siviileihin ja sureviin yhteisöihin.

Cass Sunsteinin nopealukuinen ja yleistajuinen “Lemmings of Wall Street” (lokakuu 2008) julkaistiin juuri romahduksen tapahduttua.

Granovetter (1978), “Threshold Models of Collective Behavior”. Tiettävästi ensimmäinen kuvaus kompleksisista tartunnoista, joskin eri nimellä.

Centola & Macy (2007), “Complex Contagions and the Weakness of Long Ties”. Esittelee termin 'kompleksinen tartunta' ja sen oleelliset erot yksinkertaiseen tartuntaan verrattuna.

Sprague & House (2017), “Evidence for complex contagion models of social contagion from observational data”. Empiirinen todistusaineisto kompleksisten tartuntojen esiintymiselle sosiaalisessa mediassa.

Dodds & Watts (2004), “Universal behavior in a generalized model of contagion”. Tartuntamalli, joka pyrkii kuvaamaan kaikkia tartuntatyyppejä yksinkertaisista kompleksisiin ja biologisista sosiaalisiin.

Järjestäytyneenä 12 nisän renkaaksi, jonka keskellä on vielä yksi.

Tämän Orwellin inspiroiman nimen keksi Irving L. Janis vuonna 1971. Alkuperäisessä artikkelissaan Janis tutkii ryhmäajattelun yksittäistapauksia, sekä listaa sen syitä ja (onneksi) mahdollisia ratkaisuja.

Nämä sosiaalisen pääoman tyypit nimesi Robert Putnam vuonna 2000 oivaltavassa kirjassaan Bowling Alone. Hänen päähavaintonsa oli, että amerikkalaiset ovat enemmän yksin kuin koskaan riippumatta sosiaalisten yhteyksien määrän mittarista.

Granovetter (1973, “The Strength of Weak Ties”) osoitti, että ryhmien väliset yhteydet auttavat yksinkertaisten tartuntojen leviämistä, mutta Centola ja Macy (2007, “Complex Contagions and the Weakness of Long Ties”) havaitsivat, että ne eivät välttämätta auta kompleksisia tartuntoja, ja voivat jopa haitata niiden leviämistä.

Pienen maailman ajatuksen popularisoi Traversin ja Milgramin koe vuodelta 1969, jonka mukaan kaksi satunnaisesti valittua yhdysvaltalaista ovat keskimäärin vain kuuden ystävyyssuhteen päässä toisistaan (kuusi erottavaa askelta).

Pieni maailma -verkosto sai matemaattisemman tulkinnan Wattsin ja Strogatzin (1998, “Collective dynamics of small-world networks”) myötä. Heidän algoritmillaan voidaan muodostaa verkosto, jossa keskimääräinen etäisyys solmujen välillä on lyhyt (vähän erottavia askelia) ja johon muodostuu tiheitä ryppäitä (yhteisiä ystäviä on paljon) — siis juuri sopiva kompleksisen tartunnan leviämiselle!

Voit myös leikkiä Bret Victorin (2011) kehittämällä kyseisen julkaisun visuaalisella ja interaktiivisella versiolla.

Bassett & Bullmore (2006), “Small-world brain networks”.

Uzzi & Spiro (2005), “Collaboration and Creativity: The Small World Problem”. Artikkelissa analysoidaan Broadwayn sosiaalisen verkoston kehittymistä ja havaitaan, että verkosto on luovimmillaan kun se on pieni maailma -verkosto.

MIT:n professori Alex "Sandy" Petland kuvaa kollektiivista älykkyyttä datalähtöisesti teoksessaan “Social Physics” (2014).

NASA:n Challenger-sukkulan räjähdyksen lisäksi pahamaineisin esimerkki ryhmäajattelusta oli Sikojenlahden maihinnousu. Vuonna 1961 presidentti John F. Kennedy neuvonantajineen ajatteli — jostain syystä — että kannattaisi hyökätä salaa Kuubaan ja syöstä Fidel Castro vallasta. Yritys epäonnistui ja johti Yhdysvallat vuoden 1962 Kuuban ohjuskriisiin, lähemmäksi täyden mittakaavan ydinsotaa kuin koskaan.

Ei ollut JFK:n parhaita ajatuksia.

Opittuaan kuitenkin Sikojenlahden fiaskosta JFK järjesti hallintonsa uudelleen välttämään ryhmäajattelua. Muiden päätösten joukossa hän 1) kannusti ihmisiä ilmaisemaan kritiikkinsä ja näin laski vaihtoehtoisten ajatusten tartuntakynnystä, sekä 2) hajotti tiiminsä pienempiin ryhmiin ennen uudelleenjärjestäytymistä luoden sille pieni maailma -verkostomaisen rakenteen! Nämä järjestelyt sallivat terveen vaihtelun mielipiteissä ilman liiallista pilkkoutumista. Näin joukossa viisaus tiivistyi.

Tällä tavoin uudistuneena samat, Sikojenlahden maihinnoususta päättäneet ihmiset käsittelivät Kuuban ohjuskriisiä ja onnistuivat pääsemään rauhanomaiseen sopuun Neuvostoliiton johdon kanssa. Neuvostoliitto vetäisi ohjuksensa Kuubasta, ja vastineeksi Yhdysvallat lupaisi olla hyökkäämättä Kuubaan ja vetää omat ohjuksensa Turkista.

Näin ihmiskunta päätyi lähestulkoon tuhon partaalle ja pieni maailma -verkosto pelasti päivän! Ainakin melkein.

Lue lisää aiheesta Harvard Business Reviewn artikkelista, tai alkuperäisestä ryhmäajattelua käsittelevästä artikkelista.

Tämäkin mainitaan Nicholas Christakisin ja James Fowlerin kirjassa Connected (2009).

mukaan lukien tässä simulaatiossa esitettyihin.

Pikanäppäimet (1, 2, välilyönti, askelpalautin) toimivat kaikissa tehtävissä, eivät vain hiekkalaatikolla. Voit mennä takaisin mihin vain lukuun ja muokata tehtävää siinä paikassa. Pidä hauskaa!

Rakkaat Patreon-tukijani: anteliaisuutenne kirjaimellisesti elättää minua. Teidän ansiostanne saan luoda näitä outoja opetuksellisia pelejä, ja siksi haluan kiittää teitä sydämeni pohjasta. <3
(Haluatko tukea muita projektejani? Kurkista Patreoniini!)